tiedotteet.jpg

Tiedote 24.8.2009

Mallaskoski uusi juomavalikoimansa

Alkuvuodesta omistajaa vaihtanut Mallaskosken panimo lähtee alkavaan syksyyn lähes kokonaan uusilla tuotteilla. Kuohu-oluet ovat saaneet rinnalleen perinteisen lonkeron. Juomat valmistetaan edelleen käsityönä Seinäjoen panimolla.

Mallaskosken pienpanimo vaihtoi omistajaa viime helmikuussa. Tuolloin uudeksi omistajaksi tuli Captol Invest Oy. Samalla sen tytäryhtiö Servaali Oy alkoi vastata Mallaskosken tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista. Kaupan myötä uusi omistajataho halusi lähteä kehittämään Mallaskosken perinteikkäitä tuotteita ja tuotantolaitosta kohti alansa huippua Suomessa.

"Oluen ja lonkeron tuotemerkit sekä pakkaukset ovat käyneet läpi uudistamisprosessin. Uudet Mallaskosken tuotteet rakentuvat toisaalta käsityön ja toisaalta pitkän perinteen varaan unohtamatta sympaattista suomalaista pienpanimofiilistä", kertoo Servaali Oy:n varatoimitusjohtaja Walter Himanen.

Tuloksena syntyi neljä tuotetta: täysmallasoluet Kuohu Vaalea Lager, Kuohu Tumma Lager ja Kuohu Punertava Amber sekä Mallaskosken lonkero.

Perinteet huomioon tuotannossa

Mallaskosken panimoperinne ulottuu vuoteen 1921 ja tuotteet valmistetaan edelleen Seinäjoella Mallaskosken tehtailla. Valmistusprosessiin sisältyy runsaasti käsityötä. Uudistuneilla tuotteilla on tavoitteena saada pysyvä ja vankka asema kussakin segmentissä ja kehittää myyntiä pitkällä tähtäimellä.

"Tähän astiset kehitystavoitteet kaikilla osa-alueilla ovat täyttyneet ja nyt odotamme innolla kuluttajien vastaanottoa. Uskomme, että kiinnostus laadukkaita, käsintehtyjä panimotuotteita kohtaan kasvaa voimakkaasti", kommentoi toimitusjohtaja Teemu Lehto Captol Invest Oy:stä.

Tuotetiedot:

Kuohu Vaalea Lager
Alkoholia: 4,7%, pakkaus: 0,5 l tölkki
Täysmallasolut. Helposti juotava, raikas, persoonallinen, sopivasti humaloitu vaalea lagerolut.

Kuohu Tumma Lager

Alkoholia: 4,7%, pakkaus: 0,5 l tölkki
Täysmallasolut. Puolitumma, leipäisän maltainen, selkeästi humaloitu, tasapainoinen, laadukas tumma lager.

Kuohu Punertava Amber
Alkoholia: 4,7%, pakkaus: 0,5 l tölkki Täysmallasolut.
Punertavan kuparinen, pehmeän maltainen, rauhallinen, tyylikkäästi humaloitu lagerolut. Humalalajikkeena arvostettu Cascade.

Mallaskosken lonkero
Alkoholia: 4,7%, pakkaus: 0,5 litran tölkki
Perinteinen suomalainen lonkero. Sitrushedelmäinen, raikas tuoksu. Maussa pehmeää greippisyyttä ja miedon ginimäistä makua. Kevyesti hiilihapotettu.

 

 

 
 

Uusia makuja tulossa

[28.09.2010] Herkullisia uusia Kuohu-oluita kohta saatavilla.

Kuohua myös hanatuotteena

[22.1.2010] Vaalea Kuohu nyt saatavilla myös hanatuotteena!

Näytä kaikki

Tiedotteet

Kuohu-uutuudet joulupöytään

[14.12.2010] Mallaskosken panimo on tuonut syksyn aikana markkinoille peräti kaksi uutta olutta. Kuohu Vahva Amber on saapunut Alkoihin ja ravintolamyyntiin lokakuussa, ja Kuohu Jouluolut talvehtii puolestaan hyvinvarusteltujen päivittäistavarakauppojen hyllyillä.

Näytä kaikki

Liity faniksi ja voita! Liity Kuohu-faniksi.

 

 

 
 

Mallaskosken panimo · Vesitorninkatu 1 · 60100 Seinäjoki